No one said it would be easy, but does it really have to be this hard?

 Eka päivä meni iha hyvin, entäs miten seuraavat? Ihan perseelleen (yllätys). Haluaisin oikeesti mennä ulos lenkille, mutta en vaan voi lähtee sinne kun siellä on niin helvetin kylmä, mä en vaan kestä kylmyyttä. Sisällä en saa itteeni liikkumaan itteeni muuten kun ehkä kävelemään jääkappille ja takaisin. Mua ällöttää aina sen jälkeen kun oo syönyt, tälläkin hetkellä mua oikeesti oksettaa, mutta en halua, enkä voi oksentaa, koska vanhempani ja siskoni ovat kotona.

Jouluaatto on nyt kuitenkin onneksi jo melkein ohi. Syötyä tuli oikeesti ihan liikaa. Ällöttää ajatuskin siitä, että seuraavat pari päivää tulee olemaan samanlaista syömistä. Kai se on vaan pakko raahautua lenkille, vaikka olisi kuinka kylmä. Joululahjaksikin sain ihan liikaa suklaata, pakko vaan yrittää olla syömättä niitä, ainakaan enempää kuin yhden palan päivässä. Ja kun roskiin en vaan pysty heittämään niitä, en vain osaa. Ällöttää kaikki ruoka, syöminen ahdistaa, tuntuu kuin painaisin ainakin 100 kiloa. Ja kaiken lisäks mun alavatsa pömpöttää ällösti ja se näkyy mun uuden joululahjaksi saadun yöpaidan läpi, haluan litteän vatsan. Miks tän on oikeesti pakko olla niin vaikeeta?

Toivottavasti ens vuos menee paremmin. Ja anteeks tosi sekavasta tekstistä.